Kuukauden klassinen

Kuukauden klassinen

Ajattelin, että voisi olla kiva antaa teille joka kuukausi kuunteluvinkki johonkin lapsille sopivaan klassiseen kappaleeseen. Ei todellakaan siksi, että klassinen musiikki olisi mielestäni ainoaa kuuntelunarvoista musiikkia, vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että tunnen tätä musiikkityyliä itse parhaiten! Klassinen musiikki voi myös olla joskus hankalaa lähestyä sen suuren tarjonnan takia, ja muusikon täsmävinkit aiheeseen saattaisivat ehkä olla jollekin teistä hyödyksi. Kuunneltavat kappaleet tulevat olemaan lyhyitä, ja toivottavasti lasten mielestä kiinnostavia. Pyrin myös valitsemaan mahdollisimman erilaisia kappaleita, jotta niistä voisi samalla vähän saada samalla kuvaa klassisesta musiikin monipuolisuudesta. Kuunteluvinkit sopivat kaiken ikäisille lapsille vauvoista kouluikäisiin.

Aloitetaan klassikolla! Norjalaisen säveltäjän Edward Griegin Peer Gynt -sarja (sävelletty 1874) on varmasti monelle entuudestaan tuttu – tai ainakin osa nimeltä Vuorenkuninkaan luolassa. Se on niin mukaansatempaava ja mieleenjäävä, että se on useiden siitä julkaistujen sovitusten lisäksi toiminut musiikkina mm. lukuisissa elokuvissa ja mainoksissa. Osa alkaa rauhallisesti ja hiljaa kiihtyen sen jälkeen koko matkan loppua kohden. Vuorenkuninkaan luolassa on hauska harjoitus musiikin tahdissa kävelemiseen: aloittakaa hiljaa hiipien, ja muuttakaa askelianne musiikin mukana ensin normaalia kävelyä kohti ja sitten juoksuksi tai tömistykseksi! Vauvan kanssa tätä voi kokeilla sylileikkinä vanhemman liikkuessa.

Solveigin laulu ei varmaankaan ole jokaiselle tuttu, mutta kauneudessaan varmasti kuuntelun arvoinen! Se on hidas, rauhallinen ja tunnnelmaltaan haikea, kuin kehtolaulu. Parhaiten se sopiikin kuunneltavaksi rauhallisena hetkenä, esimerkiksi ennen nukkumaanmenoa. Laittakaa silmät kiinni ja antakaa musiikin rauhoittaa! Joskus on kuitenkin (aikuisellekin) vaikeaa jaksaa syventyä näin rauhalliseen musiikkiin, ja kaikki lapset eivät varmasti jaksa rauhoittua kuuntelemaan tätä kappaletta. Mutta eihän se mitään, kokeilla voi joka tapauksessa. Ja jos ei onnistu, niin miksei sitten vaikka vuoden päästä uudelleen! 🙂

Molemmilla videoilla soittaa Wienin filharmonikot.

Jos haluatte jatkaa kuuntelua: voitte kuunnella koko Peer Gynt -sarjan. Myös tunnettu Aamutunnelma on muuten osa tätä teosta!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s